Kirjoitettu

Susanna ja Paavo ovat Avattavan uudet tekijät

Avattava on toiminut viime kuukaudet harkitun rauhallisin ottein, kun muutoksen tuulet ovat puhaltaneet yksivuotiaan runofirman lävitse. Toinen perustaja Elisa pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja muutti Helsinkiin uuden oman yrityksensä asiakkaiden luokse ja toinen perustaja, allekirjoittanut, ryhtyi äidiksi.

Kreivin aikaan remmiin astui iloinen ja reipas Susanna. Susanna opiskelee parhaillaan puutarhuriksi ja on aikaisemmin työskennellyt molempien perustajien tapaan viestinnän parissa. Toisin kuin Susannan perehdytys, kesäharjoittelija Paavon kouluttaminen  on osoittautunut aikaavieväksi puuhaksi. Tyypin atk-taidot ovat ala-arvoiset ja kaikkiin Paavon vastuulla oleviin lähetyksiin on tähän mennessä ilmestynyt hampaanjälkiä sekä multaa. Paavo onkin päätetty siirtää kokonaan markkinointitehtäviin…

Avattavan uusi tiimi odottaa innolla tulevaa syksyä,vaikka kesästä luopuminen onkin aina haikea prosessi.

Valikoimassa on nyt jo 50 runoa, jotka kattavat hienosti eri vuodenajat ja juhlatilaisuudet. Syksyllä Avattava tulee osallistumaan Tampereella ainakin Suomen Kädentaidot -messuille sekä Designtorille ja Tallipihan jouluun.

Tavataan tapahtumissa! Runollisen tunnelmallisia elokuun iltoja toivottaa

Saara

Kirjoitettu

Avattava uudistuneessa Tulenkantajien kirjakaupassa!

Avattava-runot ovat löytäneet tiensä ensimmäiseen kirjakauppaan. Eikä mihin tahansa kirjakauppaan vaan ehkä Tampereen parhaaseen ja ihan varmasti kaikkein oransseimpaan! Runojamme SILTA, IHANUUS, ÄÄRIVIIVAT ja TARINA voi nyt ostaa uudistuneesta Tulenkantajien kirjakaupasta osoitteesta Hämeenpuisto 25. Kirjakauppa on Lukulaarista nurkan takana ja Metsoa vastapäätä. Löydät runotelineemme kirjakaupan runo-osastolta.

Avattava suosittelee  Tulenkantajien kirjakauppaa valikoimansa, esteettisyytensä, hyvän tunnelmansa ja mukavan henkilökuntansa vuoksi kaikille kirjojen ystäville. Uudistuneen kirjakaupan valikoima kannattaa käydä tutkimassa huolellisesti läpi.

20160718_3846
Kirjakaupan sisustus on pelkistetyn moderni ja iloinen. Tila antaa tilaa kirjoille. Osastolappuina tilapäisesti post-it-lappuja.

Runojen ystäville Tulenkantajien kirjakauppa on tunnetusti suorastaan välttämätön. Hämeenpuisto 25:ssa on myyty runoja jo vuodesta 2009, jolloin tiloissa aloitti Runokauppa Kattila. Kattila muuttui Tulenkantajien kirjakaupaksi vuonna 2011 ja jatkaa nyt toimintaansa Teoksen omistuksessa.

”Haluamme olla ennen kaikkea hyvä kirjakauppa. Myymme laatukirjallisuutta kaikissa muodoissa: kaunokirjallisuutta, tietokirjallisuutta, sarjakuvia ja lastenkirjoja. Runokauppa Kattilan perinteitä noudattaen aiomme pitää myös runovalikoiman laajana. Teos on tietysti täällä hyvin edustettuna, mutta pidämme myös muiden kustantamojen kirjoja monipuolisesti myynnissä” , kertoo myymälävastaava Juho Hakkarainen. Hakkarainen aloitti työt Tulenkantajien kirjakaupassa harjoittelijana valmistuttuaan vuonna 2012. Nyt taskussa on kirjallisuustieteiden tutkinnon lisäksi myös libristin paperit.

Hakkaraisen tukena ja turvana Tulenkantajien kirjakaupassa on aina aurinkoinen Elina Lätti. Millaista on olla kirjakaupassa töissä?

”Aivan ihanaa. On mahtavaa saada työskennellä täällä kirjojen keskellä”, sanoo Lätti.

Tulenkantajien kirjakauppa avattiin uudistuneena heinäkuun alussa, mutta varsinaisia avajaisia vietetään vasta 24. elokuuta. Sitä ennen kirjakauppaa viimeistellään vielä juhlakuntoon. Ostoksille saa silti jo tulla.

Kirjakaupassa järjestetään jo syksyn mittaan paljon mielenkiintoista kirjallisuuteen ja runouteen liittyvää ohjelmaa ja tilaan tulee myös kahviautomaatti. Nähdään siellä!

Kirja kädessä? Vinkkejä lukuhetkiin!

Elinan yöpöydältä löytyy nyt Emmi Itärantaa ja Juhani Peltosta.

Juho lukee parhaillaan Ryokanin Suuri hupsu -kirjaa ja Pentti Haanpään novelleja.

Avattava runoja Teos & Tulenkantajat -kirjakaupassa.
Avattava-runot valmiina toimintaan!
Kirjakauppa Teos Tulenkantajat sijaitsee Hämeenpuiston varrella Tampereella.
Elina Lätti ja Juho Hakkarainen pitävät Tampereen oransseinta kirjakauppaa hyvässä järjestyksessä.
Sarjakuva Muumit Rivieralla.
Muumit Rivieralla on erinomainen vieminen kesämökille!
Töherryskirja Tulenkantajien kirjakaupassa.
Töherryskirja sopii aikuisille, joiden työnkuvaan kuuluu kokouksissa käyminen.
Laadukasta kaunokirjallisuutta Tampereella.
Laadukasta kaunokirjallisuutta myy Teos & Tulenkantajat Hämeenpuiston varrella Tampereella.
Tampereen paras runokauppa on Teos & Tulenkantajat.
Kirjakaupan runohylly on runsas ja monipuolinen!

Kirjoitettu

Runokauppa – lyhyt tie tunteeseen

Kun Saara kertoi minulle ideastaan ruveta myymään runoja yksittäiskappaleina, rakastuin ajatukseen välittömästi. Hyvä runo, siis sellainen oikeasti hyvä, tunkeutuu ihmiseen ytimiä myöten ja useimmiten ravistelee vähän mennessään. Uusia ajatuksia versoo väistämättä, tunteita herää.

Eikä aina tarvitse olla edes niin dramaattinen. Toisinaan hyvä runo on yksinkertaisesti kaunis. Siinä voi olla jokin hymähdyttävä oivallus elämästä tai kielestä. Tai sitten se tuo mieleen jonkun tilanteen, hetken tai ihmisen ja siinä piilee sen kaunes. Ja välillä – ihan joskus vain – tuntuu, että tietää, miltä runon kertojasta tuntuu. Se tuntuu hyvältä.

Runouden vaikeus

Okei, hyvä runo on hyvä runo ja maailma on runokirjoja täynnä. Mihin Avattavaa tarvitaan?

Olin havainnut Saaran kanssa saman asian: kokonaisen runokirjan käsiinsä hankkiminen ja lukeminen on nykyajan ihmiselle liian työläs prosessi. Ellei runous ole jo lähellä sydäntä, sen on vaikea itsestään sydämeen päästä. Lisäksi iso osa runoista on mielestäni turhan vaikeita tai ihan vaan huonoja. Ne eivät kosketa millään tavalla.

Mutta seassa on sellaisia, jotka saavat iloiseksi, itkemään, oivaltamaan – jopa vähän pois tolaltaan. Tällaisten runojen pariin soisi ihmisten löytävän. Tällaisia runoja haluaisin ihmisten lähettävän toisilleen. Tällaisten runojen takia Avattava oli paras bisnesidea, jonka olin ikinä kuullut.

Runokauppa herättää tunteita

 

Hyvä runo tuntuu

Kun Saara meni tupareihin ja luki ääneen erään runoistamme, yleisö liikuttui kyyneliin. Ja kun minä sitten eräissä polttareissa luin saman runon ääneen, pillahti itkuun yleisön lisäksi myös lukija itse. Tunne, jonka runo herättää, on vahva elämys. Vielä vahvempi se on jaettuna.

Suosittelen siis lämpimästi pelkän ojentamisen sijaan lukemaan runon ensin saajalle ääneen. Herättäkää tunteita toisissanne, jakakaa yhteisiä elämyksiä. Täyttäkää illanvietot, istujaiset, kilistelyt ja arkiset hetket sanoilla, jotka ruokkivat mielikuvitusta – ja rakkautta!

Olen edelleen aivan rakastunut Avattavan ideaan ja siksi olen maailman onnellisin, kun saan pyörittää tätä runokauppaa Saaran kanssa. Mistä muualta nimittäin voit tilata postilaatikkoon elämyksiä, tunteita ja iloa?

Elisa
elisa@avattava.fi

PS. Jos muuten sinäkin haluat koskettaa tuparivieraita tai polttariseuruetta, tai ihan vaan läheistä ystävää, voit tilata tuon monia liikuttaneen runon verkkokaupastamme.

Kirjoitettu

Merkityksellisiä hetkiä Annikissa

Avattava sai suureksi ilokseen Annikin Runofestivaalilta myyntipöydän nurkan itselleen lauantaina 11.6.2016. Aamupäivällä taivas osoitti mieltään, kun ei päässyt mukaan maanpäällisiin runojuhliin ja heitti puutalokortteliin muutaman pilvellisen vettä.  Iltapäivällä runoja ei tarvinnut enää pukea pieniin sadetakkeihin. Kahvila tarjosi mustikkapiirakkaa ja esiintyjät parhaita ajatuksiaan ja tunteitaan. Yksi esiintyjistä tosin hyppi ympäriinsä yksilahkeisessa frakissa toinen jalka maalattuna valkoiseksi…

Avattavalle Annikki tarjosi paitsi oivan paikan tavata ihmisiä myös muutaman virstanpylvään. Toukokuussa lähestyimme festivaalin ansiokasta ja ansioitunutta vetäjää Simo Ollilaa sekä runoilija, kääntäjä, kirjailija J.K.Ihalaista ehdotuksella: Olisi hienoa painaa oma uniikki runo Annikkiin! Ehdotusta ei vastustettu ja J.K.Ihalainen runoili Saksasta käsin meille mitä ihastuttavimman kuvauksen Annikin puutalokorttelin tunnelmasta. Useimmat runon lukeneet halusivat sen heti itselleen ja muutama rohmusi useamman.

Tämä painettu runo on Avattavalle hyvin merkityksellinen, sillä se on ensimmäinen ensijulkaisumme ja myös ensimmäinen yhteistyörunomme. Toivomme ja teemme töitä sen eteen, että molempia tulee lisää vuosien saatossa. Me haluamme tuoda runon sinne missä tapahtuu, keskelle kaikkea ja jokaiseen sydämeen!

Anninkin Runofestivaali hengähtää ensi vuonna ja palaa entistä uljaampana kahden vuoden kuluttua. Valtavan suuri kiitos yhteistyöstä Simo Ollillalle ja J.K.Ihalaiselle.
Kuvasta kiitos Teemu Juutilaiselle.

Saara
saara@avattava.fi

Viimeiset Annikki-runomme ovat nettikaupassa myynnissä vielä hetken ajan.

J.K. Ihalainen ja Avattava-runo.
J.K.Ihalainen lukee kirjoittamansa Avattava-runon ”Runoilija vieraissa” avajaispuheessaan Annikin Runofestivaalilla 11.6.2016. Kuva: Teemu Juutilainen

Kirjoitettu

Avattavan idea karkasi kalenterin marginaalista

 

Minulla on viime vuosina ollut tapana tavata ystäväni, sarjakuvatutkija Leena Romu, kahvilla hieman uuden vuoden jälkeen ja jutella asioista, joita haluaisimme sinä vuonna saavuttaa. Vuonna 2014 kirjasimme molemmat yhdeksi tavoitteeksemme suomalaiseen runouteen perehtymisen. Olemme molemmat olleet aina hyviä lukemaan romaaneja, Leena myös sarjakuvia, mutta runous oli unohtunut takapihalle sateeseen. Muihin tavoitteisiini kuuluivat tuona vuonna muun muassa taidenäyttelyissä ramppaaminen, erilaisten kampauksien opettelu (en osaa edelleenkään yhtään) ja pianon soitto joka päivä.

Yhdellä rivillä luki että “Kirjoita asioita ylös, koska niillä on väliä”.

Avattava-160331-9017

Lähdin liikkeelle tavoitteellisesti – pyysin opettajaystävältäni Anja Korkea-aholta runoilijavinkkejä (Mirkka Rekola ja Anja Snellmann) ja marssin listan kanssa päättäväisesti kirjastoon. No ei siellä _juuri niitä_ runokirjoja ollut. Lainasin jonkun Kauneimmat värssyt -opuksen ja petyin siihen kotona. Ostin myös ruotsinkielisen kirjan otsikoltaan Håret ja harjoittelin kaksi kertaa lentoemäntäkampausta.

Tämä toistui vuonna 2015 jonkinlaisena variaatona. Tavoitteisiini oli ilmestynyt myös marjojen syöminen pakastimesta (done) ja ympäriinsä hiihtely (sukset hankittu) ja “origamikaljakerho”, jossa ideana oli taitella origameja ja juoruta kapakassa (?). En ollut milliäkään lähempänä suomalaista nykyrunoutta!

Samana vuonna ryhdyin kehittelemään ystäväni Anna Kultalan kanssa erilaisia bisnesideoita. Näihin kuuluivat muun muassa Räppi-yövaatteet ja Räppi-työvaatteet. Räppi-yövaatteissa olisi ollut pehmeälippainen lippalakki, joka päässä on mukava nukkua sekä kuulokkeiksi naamioidut, myöskin pehmeät kuulosuojaimet. Räppi-työvaatteiden housut olisivat mahdollistaneet housujen rap-tyylisen roikottamisen työmaalla turvallisen läpinäkyvän osion avulla. Muita bisnesideoitamme olivat muun muassa kyyläämisen ja tyhjäkäynnin MM-kilpailuiden järjestäminen. Emme kuitenkaan nähneet näissä pitkän tähtäimen kannattavaa liiketoimintapotentiaalia… Jos kiinnostuit ideasta niin ota talteen ja lähde kehittämään!

kalenteri
Sirkka Turkan näin lukemassa runoja Annikin Runofestivaaleilla ja se vasta oli jotain se! Huomatkaa vuodenvaihtumissyndrooma 2014 – eikun 2015.

Kaipuu runouteen ja oman liikeidean kehittämiseen yhdistyivät syksyllä 2015. Suunnittelimme äitini syntymäpäivillä perheeni kesken merkillisen hyvää kulttuuriin liittyvää liikeideaa, joka oli kuitenkin hankalahkommasta päästä toteuttaa. Olisin tarvinnut siihen muun muassa Beyoncen apua.

Siitä ideasta kuitenkin versoi päässäni muutama viikko myöhemmin ajatus runojen yksittäismyynnistä teemoittain, yksinkertaisen tyylikkäästi paketoituina. Idean voi toteuttaa ilman Beyoncea, pääsen vihdoinkin lukemaan kaikki maailman runot ja  olisi niin hurmaavaa napata yksittäinen runo kotiin viemisiksi kukan tai suklaalevyn tapaan. Runon piteleminen kädessä ohjaa pysähtymään ja keskittymään hetkeen.  

Elisa innostui ideasta jouluostoksilla ja seuraavassa hetkessä olimmekin pitämässä yrityksen ensimmäistä palaveria Moro Sky Barissa.

Avattavan toimintakonsepti kehittyy jatkuvasti saamamme palautteen perusteella, mutta perusidea säilyy: suomalainen runous hyppää ihmisten elämiin ilahduttamaan, hurmaamaan ja häkellyttämään! Ihmiset voivat kauttamme hyödyntää runouden kyvyn avata uusia näkökulmia omaan itseen, maailmaan ja toisiin ihmisiin – antaa tunteille sanat, silloin kun omat eivät riitä. Samalla tuemme suomalaista sanataidetta ja markkinoimme suomalaisten runoilijoiden teoksia ja osaamista. Hyödyntämätön voimavara! Kaikki maailman sanat!

Nyt me olemme olemassa ja suomalaisilla riittää avattavaa: ajatuksia, tunteita, merkityksiä, yhteyksiä, elämän mysteerejä ja postilaatikosta tipahtelevaa rakkautta.

Kyllä asioita kannattaa kirjoittaa ylös.

Tänne taitoksiin kirjaamme Elisan kanssa ylös tarinoita matkan varrelta, ajatuksiamme ja huomioitamme.

Saara Töyssy
saara@avattava.fi